Tänään oli Vihreä kahvila Myyrmäessä, aiheena oli tälläkertaa luomu- ja lähiruoka ja ruuantuotannon vaikutukset Itämeren saastumiseen.

Oli oikein mukava ilta. Meitä oli senverran, että kahvilassa oli mukavan tiivis tunnelma. Alustusten jälkeen keskustelu pääsi vauhtiin, jouduttiin lopettamaan kahvilan sulkeutuessa!

Ohessa lehdistötiedote:
Valtion ja kuntien näytettävä esimerkkiä siirtymällä luomu- ja lähiruokaan hankinnoissaan  vaativat eduskuntavaaliehdokkaat Anna Cantell-Forsbom , Laura Häggblom ja Maria Saarivuo-Sirén . Itämeri on maailman saastunein meri. Sen pohjassa on laajoja vedenalaisia aavikoita, hapettomia alueita, jotka ovat suoraa seurausta viime vuosikymmenten maatalouspolitiikasta. Itämeren koko ekosysteemi on vaarassa tuhoutua, kalakuolemat yleistyvät ja sinileväkukinnot pilaavat mahdollisuuden uimiseen. Itämerta rehevöittävistä ravinteista, typestä ja fosforista, lähes 60 % on peräisin maataloudesta, jonka päästöt ovat Itämeren maista Suomessa asukasta kohden suurimmat. Maataloutemme on eriytynyt keinolannoitukseen perustuvaan kasvinviljelyyn ja ylimitoitettuun kotieläintalouteen. 80 % Suomen viljasta viedään eläinrehuksi, ja eläinten kompostoimaton lanta päätyy kasvinlannoituksen sijasta lähipelloille ja vesistöihin.

-Ravinteita kierrättävä lähi- ja luomumaatalous puolittaisi Itämeren ravinnekuormituksen. Kotieläintuotannon tulee perustua omalla tai lähitilalla tuotettuun rehuun, joka lannoitetaan oman tai lähitilan kompostoidulla lannalla sekä aluskasvina viljeltävällä apilalla. Kotieläinten määrän tulee riippua siitä, kuinka paljon tilalla tai lähitilalla on peltoa käytettävissä. Kaikki lanta on käytettävä lannoitteeksi, Maria Saarivuo-Sirén vaatii.

-Nykyiset EU:n kilpailutussäännöt mahdollistavat elintarvikehankintojen arvottamisen eettisin ja ekologisin perustein. Suomessa valtion ja kuntien osuus maan elintarvikehankinnoista on merkittävä. Osoittaakseen vastuunsa Itämeren tilasta tulisi niiden pikimmiten siirtyä hankinnoissaan lähi- ja luomuruokaan. Tämä vaikuttaisi lähiluomun markkinoihin radikaalisti ja helpottaisi myös yksityisen kuluttajan valintoja tarjonnan parantuessa ja hintojen laskiessa, Anna Cantell-Forsbom toteaa.

Yksityiset kuluttajat suhtautuvat positiivisesti luomuun. Heidän kannaltaan ongelma on luomun epätasainen saatavuus: joistakin kaupoista luomua saa hyvin, toisista huonosti. Luomuna saa lähinnä vilja- ja maitotuotteita sekä kasviksia. -Kuluttajat lisäävät luomun käyttöä, jos tarjontaa on, Vantaan Vihreiden puheenjohtaja Laura Häggblom sanoo.

Lisätietoja:

Anna Cantell-Forsbom, GSM 040 554 5576
Laura Häggblom, GSM 040 554 1849
Maria Saarivuo-Sirén, GSM 044 504 6280
Vantaan Vihreät ry