Viimeinen kampanjapäivä on takana. Kampanjointi tänään vaati jälleen rutkasti turnauskestävyyttä. Välillä satoi vettä, suurimman osan aikaa tuli räntää. Märkää ja kylmää... mainosmateriaalien tarjoaminen oli hankalaa, kun kaikki vettyi... Tunnelmakin oli niin kovin erilainen kuin eilen. Eilen iltapäivällä ihmisiä oli liikkeellä paljon ja harvalla oli kiire minnekään. Monet jäivät paistattelemaan päivää, oli keväistä ja kaunista. Aamulla kaikki oli sitten toisin... Harva lähti huvikseen ulos, liikkeellä oli pääosin kiireisiä ja kiukkuisia ihmisiä, ”äkkiä kauppaan ja sitten kotiin”.

Keskustelujakin äänestäjien kanssa oli paljon aiempia päiviä vähemmän. Keskustelunaiheet olivat pääosin samoja kuin muinakin päivinä. Ainoa uusi keskustelunaihe (alkoi kyllä jo eilen) oli lokakampanja. Käykö joku lokakampanjaa, jos niin kuka ja ketä vastaan. Kääntyykö se lokaajaa vastaan vai ei jne. Kampanjointi on ollut pääosin rehtiä ja mukavaa, mutta nämä viimepäivien uhkailu- valehtelu- ja lokaamisuutiset ja -mainokset ovat kyllä olleet aika tylsiä. Aiheita on turha toistaa.

Tulee mieleen, että osalla kilpakumppaneista ei meinaa hermo kestää, kun pitää myös likaisia keinoja käyttää. Se on sääli. Tärkeämpää olisi loppuun asti keskustella asioista ja antaa äänestäjien sitten huomenna valita keiden ajamia asioita haluavat olla tukemassa.