156154.jpg

Päiväkahvit Mölandetin retkellä



Olen ollut viimeviikkoina mahdollisimman paljon mökillä lasten kanssa, aina vähänkin pidemmillä vapailla. Siksi blogikin on jäänyt tavallista vähemmälle... Työpäivinä ei ole jaksanut kirjoittaa ja vapailla olen ollut netin ulottumattomissa.

Nyt pääsin itsekin töistä ihan oikeasti kesälomalle ja lomailu koko perheen voimin jatkuu koulujen alkuun asti.

Mökkeilemme hämeessä ja siellä uimavedet ovat toistaiseksi aina olleet hyviä, mutta usein kylmiä koska järvi on rotkojärvi.

Tänään vihreä paikallisyhdistykseni teki retken Mölandetin saareen. Yhteiskuljetuksella Karhusaaren rantaan, sieltä venekyydillä saareen. Se on juuri se osa Sipoota, jota Helsinki haluaa Sipoolta itselleen...

Heti saaren toisella puolellahan on mm Vuosaaren satama.

Sää suosi, oli kaunista. Saunakin lämmitettiin. Vaan harvassa olivat uimarit. Merivesi oli selvästi sinilevän saastuttama. Sitähän ei tiedä olivatko myrkyllistä laatua, ei vaan tehnyt mieli uida.

Sinilevistä on tullut jokakesäinen riesa. Jos etenkin maatalouden ravinnekuormituksista vesistöihin ei päästä eroon, ei tosiaan kohta voi enää uida luonnonvesissä! En usko, että se on kenellekään mieleistä.

Siihen on puututtava kaikin mahdollisin keinoin.