Eilen oli nimipäiväni. Jo syksyllä Tikkurilan vihreissä heräsi idea järjestää Lauranpäivän tilaisuus, kahvitus tai jotain muuta sopivasti 2 kk ennen eduskuntavaaleja. Pohdiskelujen jälkeen ajatukseksi tuli tarjota aamukahvia Tikkuraitilla. Varasin mukeja, kahvia, hankin luvat jne. Mukaan tuli ihan sopiva porukka järjestämään, luvassa piti olla ihan mukava tilaisuus.

Kaatosateen vuoksi meni hiukan toisin. Liikkeellä oli vain töihin kiiruhtavia ihmisiä, useimmat kaksinkäsin sateenvarjosta kiinni pitäen. Vain harva halusi pysähtyä. Moni kommentoi kyllä ihan positiivisesti, mutta sää karkotti. Oma porukkamme jaksoi upeasti – täytyy myöntää, että meillä oli säästä huolimatta hauskaa, kiitos hyvän yhteishengen

Kotiin tultuani laitoin saunan lämpiämään. Se oli varmin keino "sulaa". Reilun kolmen tunnin ulkoilu kaatosateessa – olin likomärkä mutta en kovin jäässä. Vaatetta olikin päällä paljon. Saunassa haaveilin kirpeistä talvipäivistä ja mäenlaskusta lasten kanssa. Lopuksi piti sitten levittää teltan kastuneet osat kuivumaan.

Yksittäinen päivä on toki vain yksittäinen päivä, mutta tänä talvena vettä on kyllä riittänyt.

Asiantuntijoiden mukaan ilmastonmuutoksen myötä Suomessa ilmasto muuttuu juuri siihen suuntaan, mitä nyt on nähty. Ilmasto Suomessa lämpiää ja muuttuu sateisemmaksi. Etenkin talvet muuttuvat märemmiksi ja lämpimämmiksi. Lumi käy harvinaisemmaksi ja on siis pimeää ja märkää. Ikäänkuin olisi marraskuu neljä kuukautta. HUH!

Ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja ehkä aikanaan pysäyttämiseksi pitää saada vähennettyä kasvihuonekaasuja. Myös Suomen on siinä oltava aktiivinen. Jokainen ihminen voi vaikuttaa asiaan myös omalla käyttäytymisellä – mm. lisäämällä joukkoliikenteen käyttöä suhteessa oman auton käyttöön ja kävelemällä / pyöräilemällä lyhyet matkat ja siirtymällä vihreään sähköön.