Näin tiistaina ensimmäiset sorsanpoikaset. Ne olivat hyvin pieniä ja suloisia, niinkuin aina kevään ensimmäiset linnunpojat ovat... Emolla oli jäljellä vain kaksi poikasta, varmaan niitä oli ollut enemmän alunperin. Emo vahti pienen pieniä poikasiaan tosi tarkasti – syystäkin varmaan. Minuunkin se suhtautui suorastaan vihamielisesti ja vei äkkiä poikaset minusta kauemmaksi kun jalankulkutie vei lähelle puroa...

Tänään 7-vuotias poikani kertoi järkyttyneenä tapahtumista puistossa vähän aiemmin. Hiukan isommat aikoivat ottaa poikaset kiinni ja tappaa ne. Joku heistä oli saanutkin paljainkäsin kiinni emon joka yritti poikasiaan puolustaa... Poikani mietti heti lintuinfluenssaa ja etenkin poikasten kohtaloa... Ei uskaltanut isommilleen mitään sanoa eikä tullut edes kertomaan, ei uskaltanut kun kielsivät... Ihan eri lapsen isä kuin mitä lapsia tilanteessa oli mukana oli tilanteeseen puuttunut sen nähtyään ja sanallisesti myös rökittänyt isommat – 8-9-vuotiaat pikkupojat – mistä oma poikani oli ihan tyytyväinen. Emo oli päässyt karkuun – kahden poikasen kera. Ehkä sama kuin eilen näin? Tärkeintä oman poikani mielestä oli se, että linnut pääsivät menemään...

Pitkään puhuttiin asiasta. Selvisikö emo vammoitta, kykenikö hoitamaan poikasiaan, mitä käy poikaselle jos joku sen ottaa käteen, saiko joku pojista lintuinfluenssan (siitä ei ole kotona peloteltu - kevään 2006 uutisia ei pienikään välttynyt kuulemasta) jne. Enää illalla ei sorsia purossa näkynyt. Ehkä se emo oli todennut tämän liian vaaralliseksi paikaksi ja siirtynyt muualle. Harmillista, niitä oli viimekesänä ilo seurata. Yhdellä emoista oli kesäkuussa viimekesänä 18 poikasta - joukossa varmaan aika monta adoptoitua...

Tapauksessa oli positiivista poikani asenne lintuihin, ylipäänsä luontoon. Ja olin kyllä iloinen siitä että paikalle sattunut aikuinen puuttui tilanteeseen... Miten se afrikkalainen sanonta taas nyt olikaan, lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Upeaa että sitä henkeä edelleen on, kaupungissakin.