Kirjoitin mielipidekirjoituksen Vihreään Lankaan. Se tässä lopuksi alla, julkaistiin Langassa 21.9.
Mieli teki jo jonkun aikaa osallistua keskusteluun, nyt sitten sain vähän yllytystä ja sitten istahdin koneen ääreen. Tätä kirjoittaessani tiistaina en vielä tiennyt mitä keskiviikon kuntaneuvottelupöydässä tapahtuisi. Arvaus osui riittävän lähelle...
Edessä on hyvin mielenkiintoisia aikoja näin ay-toimijan silmälasien läpi katsottuna.



Historiallisen kirjauksen historiallisen huono toteutus

Tuomas Rantanen toivoi vihreitä lisää ay-toimintaan. Meitä on, mutta vielä liian vähän. Ammattiyhdistysliikkeessä on tilaa myös vihreille. Juuri nyt olisi Vihreidenkin aika osallistua pontevammin ajankohtaiseen keskusteluun kuntien alipalkkaisten naisten asemasta.

Kevään eduskuntavaalien yhteydessä puhuttiin paljon hoitoalan palkoista ja jopa ns. tasa-arvotuposta. Kuntaneuvotteluissakin pohdittiin toista viikkoa sitten työnantajan sovintoesitystä, taso oli suunnilleen sama kuin mitä mm. metalli ja kemia olivat sopineet. Kun se ei hoitajien neuvottelujärjestöjen neuvottelijoille kelvannut, eikä sittemmin liittojen päättävien elinten kokouksillekaan, sitä on jaksettu päivitellä.

Olin itse mukana TEHYn valtuuston kokouksessa. Minusta ei voi olla yllätys, että kaikkien kuultujen
lupausten jälkeen tehty tarjous hylättiin. Hallituksen lupaama tasa-arvoerä merkitsee hoitajille 40-50 euron
 korotusta, onko tämä muka se  "historiallinen korotus kuntien alipalkatuille, koulutetuille

naisvaltaisille
 aloille"?

On huomattava, että puolet tehyläisistä elää pelkällä peruspalkalla ilman minkäänlaisia lisiä. Tehyläisen
keskimääräinen peruspalkka jää alle 1900 euron. Jos tähän lisätään yleisen linjan mukainen taso ja
hallituksen lupaama tasa-arvoropo olisi sairaanhoitajan palkkapussi lihonut noin kahdensadan euron
verran. Onko tämä kiitos vastuullisesta työstä?

Suomessa ovat hoitoalan palkat kansainvälisissä vertailuissa häpeällisen alhaalla, OECD-maiden tasosta jäämme noin 20 %. Ilmeisesti hallitus haluaa, että yhä enemmän pahennetaan työvoimapulaa ja hoitajien pako ulkomaille jatkuu. Ennen vaaleja Tehy-lehden kyselyssä kaikki hallituspuolueet lupasivat korjata hoitoalan palkat nimenomaan korotetulla valtionosuudella.


Sopimusjärjestelmän jäykkyys on erikoinen ongelma. Moni myöntää että järjestelmää pitäisi uudistaa. Silti pääsopimuksen irtisanominen on kerännyt kasan happamia kommentteja vaikka nyt on tilaisuus uudistaa sopimusjärjestelmää toimivammaksi.


Erikoista on myös se, että työnantajan tarjous on nyt menossa lähes kaikille kunta-alan työntekijöille.
Voi vain kuvitella miten tuntuu prosenttipohjainen korotus esimerkiksi 4000 euron palkassa verrattuna 1900 euron palkkaan. Hallitusohjelmassa on kirjaus, jossa sanotaan että "hallituksen tasa-arvoerän suuruus riippuu siitä miten se onnistutaan kohdentamaan koulutetuille, naisvaltaisille aloille, joiden palkkaus ei vastaa työn vaativuutta". Nyt hallitus on ilmoittanut, että se tyytyy kuntatyönantajan päätökseen jakaa tasa-arvoerä lähes kaikille palkka- tai koulutustasosta riippumatta.