Olen tämän syksyn elänyt hyvin intensiivisesti mukana TEHYn työtaistelun. Olenhan TEHYn valtuutettu. Olen myös puoluehallituksen jäsen, joten pääsin katsomaan tilannetta myös siltä kannalta.

Henkilökohtaisesti täytyy todeta, että nyt olen helpottunut. En uskonut ratkaisuun enää viimeisenä viikonloppuna, en vaikka tiedänkin työmarkkinaratkaisujen usein tulevan viimehetkillä.

Sopu sittenkin löytyi ja sekä TEHYn valtuusto että KT:n valtuuskunta sen hyväksyivät. Neuvottelupöydässä piti molempien osapuolten liikkua ennenkuin sopimukseen päästiin. Lisärahaakin löytyi.

Viikkojen ajan työnantaja keskittyi neuvottelemisen sijaan pelottelemaan yksittäisiä työntekijöitä. Se ei toiminut niinkuin työnantaja kuvitteli. Vain harva perui irtisanoutumisen ja Tehyläisten rivit tiivistyivät entisestään. Kansan enemmistön tuki säilyi loppuun asti.

Sovittelulautakunnan perustaminen oli yllätys. Aluksi se ei näyttänyt lainkaan hyvältä asialta. Nyt kun ratkaisu sitä kautta on saatu, voi todeta sen sittenkin olleen hyvä asia. Kiistan ulkopuolisten jäsenten rooli siellä oli vahva ja rakentava.

Hallitus väitti, ettei se ole kiistan osapuoli. Viimeistään silloin, kun hallitusohjelmaan tuli kirjaus matalapalkka-aloista, siitä tuli osapuoli. Potilasturvalain säätäminen voimisti sitä.

Potilasturvalaki oli yksittäiselle hoitajalle pakkotyölaki. Vaikka TEHY ohjeisti, että lakia noudatetaan, hoitajat eivät halunneet niin tehdä. Vastustus näkyi siinä, että kotona ei oltu, kun työmääräyksiä tuotiin. Todennäköisesti tavoitetut olisivat töihin menneet.

Tämän jälkeen ei monikaan hakeudu alalle, jossa saatetaan määrätä pakkotyöhön.
Työvoimapulaa on jo nyt. On syytä miettiä tilannetta 10 vuoden kuluttua. Silloin suuret
ikäluokat ovat eläköityneet ja osa nyt alalla olevista on lähtenyt maasta tai vaihtanut alaa.